Pysyy vakaana
Nikkor AF-S 24-120mm F/4G ED VR-objektiivi on varustettu Nikonin toisen sukupolven tärinänvaimennusjärjestelmällä (VR II), jonka tuottama kompensaatio vastaa noin neljä aukkoa lyhyemmällä suljinajalla otettua kuvaa. VR II toimii hyvin yhteen kiinteän aukon (f/4) kanssa heikossa valaistuksessa. Järjestelmässä on kaksi tilaa: yleiseen käsivaralta kuvaamiseen tarkoitettu normaalitila sekä lentokoneiden ja liikkuvien ajoneuvojen aiheuttaman mekaanisen tärinän vaikutuksia korjaamaan tarkoitettu aktiivitila.
Loistavaa laatua koko zoomausalueella
Monimutkaisessa optisessa rakenteessa hyödynnetään nanokidepinnoitetta, kahta ED-lasielementtiä ja peräti kolmea asfääristä linssielementtiä, jotta kuvista saadaan kirkkaita ja suurikontrastisia monenlaisissa valaistusolosuhteissa. Haamukuvien, heijastusten ja vääristymien esiintyvyys minimoidaan ja yhdeksänlehtisen himmentimen avulla tarkennusalueen ulkopuolelle syntyy hienovireinen bokeh-taustaefekti.
Pehmeä suorituskyky
SWM-ultraäänimoottori kehitettiin erityisesti tämän objektiivin ainutlaatuisia ominaisuuksia ajatellen. Sen automaattitarkennusominaisuudet ovat hyvin hienovaraiset ja M/A-tilassa on tarvittaessa myös mahdollista siirtyä välittömästi käsitarkennukseen. Zoomin liikuttaminen ja kytkimen sijoitus on mietitty tarkkaan, jotta objektiivin käyttäminen olisi helppoa myös etsimen läpi katsottaessa. Objektiivi soveltuu hyvin käytettäväksi D700:n tapaisten digitaalisten järjestelmäkameroiden kanssa, ja sen rungossa on hienoinen syvennys otteen parantamiseksi.
Tehty liikkumaan
Suuresta zoomausalueesta huolimatta objektiivi on rakenteeltaan hyvin pienikokoinen ja kestävä, joten se soveltuu erityisen hyvin seikkailu- ja matkakuvaajille. Käyttämällä laajalti magnesiumista ja Super Engineering Plastic -muovista valmistettuja osia objektiivista on saatu jokapäiväisestä käytöstä aiheutuvien kolhujen kestävä. Kumitiivisteet kytkinten ja objektiivin kiinnikkeen ympärillä varmistavat, että objektiivia voi huoletta käyttää myös kosteissa ja pölyisissä olosuhteissa.
AF-S NIKKOR 24-120MM F/4G ED VR vie vakiozoomin käsitteen uudelle tasolle. Sen avulla voidaan vastata nykyisten tarkkojen FX-koon digitaalisten järjestelmäkameroiden tarpeisiin ja samalla pitää hinnan ja suorituskyvyn suhde erinomaisena.
- Suurin aukko, 4.0
- Kuvanvakaajan tyyppi VR
- Lähin tarkennusetäisyys, 0.45 m
- Polttoväli, 24-120 mm
- Suotimen koko, 77 mm
- Tuotteen korkeus, 84 mm
- Tuotteen leveys, 103.5 mm
- Tuotteen paino, 710 g







