Valokuvaus studiossamme
Tervetuloa Studio Fotomaniin. Kuvaamme Hyvinkään keskustassa sijaitsevassa studiossamme erilaisia henkilökuvia, kuvituskuvia ja tuotekuvia.
Studio toimii ajanvarauksella, joten yhteydenotto puhelimitse tai sähköpostitse on välttämätöntä. Kuvaus kestää tyypillisesti noin 30 minuutista jopa kahteen tuntiin, varaamme aina riittävästi aikaa kuvaukseen. Otamme kuvauksen aikana runsaan määrän kuvia joista valitsemme asiakkaalle koevedokset. Muistathan että koevedokset ovat tarkoitettu vain omaa silmää viehättävien ilmeiden ja asentojen tutkiskeluun. Lopullisiin kuviin teemme aina sävy ja valaistuskorjaukset tarpeen mukaan.
Saamme usein kyselyitä kuvaukseen sopivasta vaatetuksesta. Kannattaa muistaa että yksinkertainen on usein kaunista, eikä vie huomiota pois itse kuvattavasta. Kiristävät ja epämielyttävät vaatteet saattaa, aiheuttaa kuvattavalle turhaa jännitystä, itselle mukavan tuntuiset asut toimii yleensä parhaiten. Vaatetus asiassa myös kuvaajamme voi antaa vinkkejä, kun aikaa varatessasi kerrot mahdollisimman monipuolisesti haluamastasi lopputuloksesta. Kuvaukseen on mahdollista ottaa mukaan myös omaa rekvisiittaa, mikäli kuvaan halutaan mukaan tuttuja elementtejä.
Vahva yli nelinkymmenvuotinen ammattitaito ja ensiluokkainen kuvauskalusto varmistavat laadukkaat kuvat studiossamme. Loppusilauksen kuviisi antaa ammattitaitoinen kuvankäsittelymme.
Studiollamme voit tutustua aikaisempiin töihimme ja löytää ideoita omaan kuvaukseesi. Liikkeessämme studion yhteydessä on myös mahdollista tutustua eri tuotteisin, joita voimme studiokuvistasi valmistaa. Perinteisten kehystettyjen taulujen lisäksi valmistamme mm. kuvakirjoja, sisustustauluja, kiitoskortteja, julisteita, kollaaseja, kalentereita, mukeja ja hiirimattoja.
Lisätietoa studiokuvauksesta löydät aihepiireittäin lapsikuvauksesta, hääkuvauksesta, rippikuvauksesta, valmistujaiskuvauksesta, muotokuvauksesta ja tuotekuvauksesta.
Studiomme sijaitsee aivan Hyvinkään keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien päässä- Pysäköintipaikkoja on suoraan liikkeemme edessä, matkaa linja-autoasemalle on 100 m ja rautatieasemalle 300 m.










